Kiimassuon jätekeskus
kuormien vastaanotto

Avoinna tänään –

 
In English
 
Uutiset ja ajankohtaiset

Uutiset ja ajankohtaista

10.01.2019

Suomen Erityisjäte Tarasten Kiertotalousalue Oy:n omistajaksi

Suomen Erityisjäte Tarasten Kiertotalousalue Oy:n omistajaksi


Tarasten Kiertotalousalue Oy:n hankinta tukee Suomen Erityisjätteen kasvustrategiaa kasvavilla kiertotalousmarkkinoilla. Investointi valtakunnallisesti merkittävään kiertotalouden keskittymään antaa Suomen Erityisjätteelle mahdollisuuden palvella asiakkaita entistä paremmin ja tehokkaammin.

Tarasten Kiertotalousalue Oy:n sijainti ja liikennöintiyhteydet ovat ensiluokkaiset Pirkanmaan kasvualueella, Kangasalla Tampereen kupeessa. Alueen välittömään läheisyyteen on jo nyt sijoittunut huomattavia kiertotalouden toimijoita.  Valmis asemakaava mahdollistaa vaativien ympäristöluvallisten kiertotaloustoimintojen sijoittumisen alueelle ja sinne valmistellaan parhaillaan Ympäristövaikutusten arviointia (YVA).

Suomen Erityisjätteen toimitusjohtaja Jukka Manskinen:

”Tämä investointi, yhdessä olemassa olevan kapasiteettimme kanssa, mahdollistaa jatkossa tehokkaamman ja paremman palvelun asiakkaillemme ja tahdomme olla siellä, missä asiakkaammekin ovat. Vastuullinen toiminta vaatii jatkuvaa kehittymistä ja haluamme edistää jätteiden käsittelyn valtakunnallisia ja kansainvälisiä kiertotaloustavoitteita.”

Suomen Erityisjäte Oy:n osuus Tarasten Kiertotalousalue Oy:stä on 60 %.
40 % kiertotalousalueesta omistaa sitä viisi vuotta rakentanut ja kehittänyt Harri Oesch, joka jatkaa aktiivisessa roolissa yhtiön kehittämistä yhdessä Suomen Erityisjätteen kanssa.

Alueella on käynnistynyt tien ja infran rakentaminen. Tarastentie valmistuu tämän vuoden kesällä ja ensimmäiset yritykset voivat sijoittua alueelle syksyllä 2019. Alueesta kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä vt. toimitusjohtaja Harri Oesch:iin.

Suomen Erityisjäte Oy on vuonna 2004 perustettu jätteenpolton pohjakuonien, pilaantuneiden materiaalien ja vaarallisten jätteiden käsittelyn ja turvallisen loppusijoituksen sekä raaka-aineiden hyödyntämisen asiantuntija. Yrityksen toimipisteet löytyvät Forssasta, Espoosta ja Lahdesta.

Yrityksen omistajat ovat Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy (51 %) ja Kuusakoski Oy (49 %). Suomen Erityisjäte Oy on osa LHJ Groupia. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2017 10,9 miljoonaa euroa ja yrityksessä on 14 vakituista työntekijää.

lisätietoja:

Suomen Erityisjäte Oy, toimitusjohtaja Jukka Manskinen, p. 040 661 2858

LHJ Oy, toimitusjohtaja Immo Sundholm, p. 050 553 0709

Tarasten Kiertotalousalue Oy, vt. toimitusjohtaja Harri Oesch, p. 050 557 1023

Tarasten Kiertotalousalue Oy - tiivistelmä

  • Sijainti 9-tien pohjois- ja eteläpuolella, 13 km Tampereen rautatieasemalta ja 10 km Kangasalan keskustasta
  • Pinta-ala 155 ha (66 ha kiertotaloustoimintaan, 22 ha teollisuustoimintaan, 15 ha toimi/liiketiloihin)
  • Alueella on valmis asemakaava
 
 

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla toiminnastamme ja alaan liittyvistä uusista tuulista.