Katso
aukioloaikamme
täältä »

 
In English
 
Uutiset ja ajankohtaiset
 

Uutiset ja ajankohtaista

06.10.2015

Seminaari kiertotaloudesta ja jätteenpolton pohjakuonista


Suomen Erityisjäte Oy järjesti yhteistyössä Hollannin suurlähetystön kanssa seminaarin kiertotaloudesta ja jätteenpolton pohjakuonista perjantaina 2.10.2015 Helsingissä, Hollannin suurlähettilään virka-asunnolla.

Tilaisuuden avaajana toimi Hollannin suurlähettiläs Cees Bansema ja seminaarin avainpuhujana oli Inashco B.V.:n Rogier van de Weijer, joka kertoi jätteenpolton pohjakuonien hyödyntämisestä Hollannissa sekä Inashcon edistyksellisestä pohjakuonien käsittelytekniikasta. Suomen Erityisjäte käsittelee kyseisellä tekniikalla pohjakuonia myös Suomessa ja Erityisjätteen Annika Sormunen kertoikin tilaisuudessa kokemuksia käsitellyn pohjakuonan hyötykäytöstä Suomessa.

Seminaarissa käsiteltiin myös pohjakuoniin liittyvää lainsäädäntöä, josta puhuivat Suomen ympäristökeskuksen Lauri Äystö ja ympäristöministeriön Else Peuranen.

Kari Herlevi Sitrasta kertoi esityksessään kiertotalouden olevan Suomelle 2-3 miljardin euron arvoinen mahdollisuus. Suomen hallituksen tavoitteena onkin tehdä Suomesta kiertotalouden, biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen edelläkävijä vuoteen 2025 mennessä. Jätteenpolton pohjakuonien käsittely edesauttaa tavoitteen toteumista, kun pohjakuonan arvokkaat metallit ja mineraaliaines saadaan hyötykäyttöön kaatopaikoille päätymisen sijaan.

Kiitos vielä kaikille seminaariin osallistujille onnistuneesta päivästä!

 

 
 

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla toiminnastamme ja alaan liittyvistä uusista tuulista.